Koska monta, monta kanssaopiskelijaani ärsyttää päivittäinen marinani, ja koska varmasti yhtä monta ärsyttää asia josta marisen, päätin marista täälläkin.
Kun hain 2010 keväällä ammattikorkeakouluun lukemaan kulttuurituotantoa, ajattelin todella hakevani korkeakouluun, en vaikkapa esikouluun.
Neljättä viikkoa käymme maanantaista torstaihin Ilmajoella EP-opistolla ohjaustoimintaa opiskelemassa. Tai niin meille väitetään. En vain saa minkäänlaisia ammatillisia kiksejä siitä, että maalaan itse ulkoa hakemani kiven, tai siitä, että katson kylläkin ihan mielenkiintoisen ruotsinkielisen elokuvan. Olkoonkin, että kyseessä on sosiokulttuurinen suuntautumisvaihtoehto. Aiemmin ATK-tunnit ovat tarjoilleet samanlaista antia: kuka opettelee ammattikorkeakoulussa piirtämään ilmapalloja Wordilla? Ilmajoelle suostuin lähtemään siinä ajatuksessa, että oppisin jotain ryhmänohjauksesta. Tähän asti ainoat tunnit, joilla näin on käynyt, olivat Seamkin opettajan, Lintalan pitämät teoriatunnit.
...loistava aasinsilta seuraavaan aiheeseen: luin juuri Facebookista, että Lintala saa potkut. Mitä ihmettä? Hän nyt vain sattuu olemaan ylivoimaisesti paras pedagogi, mitä Seamkilla on ollut tähän asti tarjota. Samoin pari vuotta sitten entinen sokuopettaja Ansku väärinkäsitysten seurauksena lähti - siinä olisi ollut toinen, josta pitää kiinni kynsin hampain. Minä ja moni muu soku toivoo todella, että Lintala saa jäädä.
En ymmärrä tällaista toimintaa, en sitten millään.
Miksi nuori, terve ihminen opiskelee kulttuurituottajaksi ja kuinka koulutus etenee? Miksi sama ihminen edelleen haaveilee urasta näyttelijänä? Miten klassisen musiikkiopiston kasvattama viulisti löytää itsensä keskeltä Seinäjoen viriiliä musiikkiverkostoa, bänditunneilta ja folk-yhtyeestä? Onko elämässä mitään järkeä? No ei, mutta mielenkiintoista se on! Kolumnintapaisia, päiväkirjamerkintöjä ja avautumisia kaikesta mikä liittyy kulttuuriin - elämään.