part 8: jatketaan soutamista.

Kotiseuturakkaus. Ei ole paljon muita sanoja tälle tunteelle. On virkistävää tulla vaihteeksi valmiiseen ruokapöytään, ja on ihanaa että kun vain jätän pyykit koneen eteen kasalle, ne peseytyvät, kuin itsestään. On rauhoittavaa tietää että järvi on vain muutaman sadan metrin päässä. Anna Puu laulaa että nopeimmat junat eivät enää pysähdy täällä - tässä kylässä ei ole koskaan junia nähtykään.

Mun oma huone on kaunis. Siellä on hyvä olla. Siellä on soittimia, nuotteja, vanha valokuva. Kesäinen kuva. Järvivesi oli lämmin, rantamatalikossa oli isoja kiviä, laiturin alla ui pieniä ahvenia. Mulla on päässä valkoinen hattu. Niinä päivinä löysi vielä hevosenkenkiä aitankulmalta.



Se fiilistelyistä. Nytkin kuuluu hyvää. Harjoittelu on alkanut.

Mulla on oma työhuone, oma kone, oma kännykkä. Mulle annetaan juttuja ja hommia omaksi, ja se on todella jees. Tiesin jo etukäteen ettei homma tulisi olemaan pelkkää kahvinkeittoa ja arkistointia. Mun on pakko ottaa omista "heinistäni" selko ihan itse, ja se jos mikä on upeaa. Toimiston väki on sellaista, jonka kanssa tulen helposti toimeen koko kesän. Pullat ovat siis oikein maittavan näköisinä uunissa.



Vain yksi asia tässä kesässä rassaa.

Se on ikävä.

part 7: taiturimuusikoita ja nuoria taiteilijoita.

Koska suunnitelmamme eivät tällä hetkellä ihan toimi, käytän ajan jotenkin hyväksi ja kirjoitan vaihteeksi hieman koulutusohjelmaa sivuten ihan vaan siitä, mitä tällä hetkellä suunnattomasti diggailen.

Selailin palkittuja Vuoden nuoria taiteilijoita ja erityisesti silmääni hiveli 2010-vuosimallin Anni Leppälä. Anni on valmistunut vuonna 2004 Turun taideakatemiasta ja myöhemmin opiskellut myös Taideteollisessa. Hänen töissään on selittämätöntä, skandinaavisen pelkistettyä kauneutta. Raikkautta.

Reading C-print on aluminium, 31,5 x 42,5cm

From the series Possibility of Constancy, Orange Tree, 2008, C-print on aluminium, 62 x 80cm, Edition of 7

Toinen kiva juttu on Rubik, joka oli viime lauantaina keikalla Rytmikorjaamolla. Soitto oli pakahduttavan kaunista ja sopusointuista - ei mikään itsestäänselvyys, kun lavalla on yhtä aikaa seitsemän soittajaa, jotka vielä vaihtelevat lennosta soittimia.
Rubik julkaisi vastikään uusimman kiekkonsa Solarin, ja sitä on ylistetty turuilla ja toreilla. Eikä suotta, kuunnelkaa vaikka.

Kesäyöt ja kasteiset heinikot, viileä vesi ja raukeus.

part 6: artist's dilemma ja valkoinen pöytäliina.

Roi Vaara: Artist's dilemma

Tänään on maanantai. Minulla ei ollut töitä. Hain Istanbulista rullakebabin. Jännitin sokukisakatsomossa voittaako Suomi Venäjän. Voitti. Soitin viulua. Ylihuomenna on keikka ja pitäisi harjoitella enemmän. Pitäisi tehdä rästitehtävät. On nälkä, pitäisi syödä. Pitäisi mennä nukkumaan, huomenna on taas aikainen aamu. On jäljellä kaksi viikkoa.

a. Siihen, että Ilmajoen ohjaustoiminnan jakso loppuu. Odotan sitä. Ensimmäiset neljä viikkoa kärsin joka päivä ja joka hetki. Kaikki tuntui turhalta pakkopullamössöltä, mistä ei saanut mitään irti. Jokainen päivä ja tunti oli yllätyksetön, joka tehtävän tai harjoituksen kohdalla olisin voinut huutaa "WANHA!" enkä edes olisi valehdellut. 

Ainoastaan musiikkipajassa innostuin, mutta sielläkin vain ensimmäisenä päivänä. Lienee turhaa sanoa, minä päivänä kuvioissa oli sokuja ymmärtävä opettaja.

Piikkipajana olen tyytyväinen viime hetken hätävalintaani ja siihen, ettei tanssipajaa järjestettykään. Tanssi oli kokolailla samaa kuin teatteri - siis minulle vanhaa asiaa, tuttuja harjoituksia, joita olen vuosia tahkonnut läpi monen eri opettajan kanssa uudestaa ja uudestaan ja uudestaan ja... Parasta oli impro mutta sekin oli - yllätys yllätys - vanhaa tuttua. 

Kuvis on ollut ehdottomasti antoisampi kokemus, varsinkin kun emme ole koko ajan vain näpertäneet itse vesiväreillä tai hiilellä. Kokeilimme ohjausta itse - tietenkään tilannetta ei voi opiskelukavereiden kanssa saada täysin sellaiseksi, kuin se olisi esimerkiksi Down-lapsien tai vanhusten kanssa, mutta yhtä kaikki, hyviä huomioita tuli tehtyä. 

Down-Petteri taiteilee pastelliliiduilla asfaltille, ohjaaja-Joni valvoo vieressä.

Tilataide, performanssi ja etenkin voimauttava valokuva ovat olleet erittäin mielenkiintoisia tuttavuuksia. Kävimme eilen illalla vähän kuvailemassa, mutta aurinko oli laskenut enkä saanut kameran säätöjä sellaisiksi kuin olisin halunnut. Muutenkin voisin suunnitella ensi kertaa hieman pidemmälle, ja asennoitua itse niin, että osaisin sitten rentoutua kameran "väärällä" puolella, se on ollut minulle aika vaikeaa.

Inspiraatioksi olen katsellut Miina Savolaisen kuvia, erityisesti Maailman ihanin tyttö-projektin satoa. 

Tänään kuvasimme koko päivän performanssia aiheesta kohtaaminen -  se näytetään kahden viikon päästä, kun opintojakso päättyy. Uskon että siitä tulee hieno. Tässä pari kuvaa Koskenkorvan kuvausreissulta.

Ne sanoo täällä päin että raha haisee mutta musta se on kyllä vaan lehmänlanta?

Paku-Petteri a.k.a. Vauva-Lehtola.

Kohtaaminen peräkontissa.

Kohtaaminen Koskenkorvan kuohuissa.

b. Se Ilmajoesta. Harjoittelu. Siihenkin on vain kaksi viikkoa. Kun yksi loppuu niin toinen alkaa. Ennen harjoittelua pitäisi vielä tehdä rästityöt ja harjoittelusuunnitelma. Vielä kuukausi sitten en olin aivan pihalla siitä, mitä tulen tarkalleen tekemään - nyt se on jo selvempää. Helppo kesästä ei tule, sen voi kuka tahansa ennustaa. Kun Kääriäisen Merja lähti Ruovedeltä, hänen toimistoonsa jäi aika isot saappaat. Mun jalankoko on vain 36 - onneksi saan laittaa vähän fylliä niihin bootseihin - mutta kesän ajan Merjan entistä huonetta asutan. 

Lueskelin Ruoveden kesäesitettä ja ei se ihan huonolta näytä. Niin pieneksi kunnaksi kulttuuritarjontaa on ihan mukava kattaus. Vielä kun saataisiin Majalan Jukan kanssa toteutettua toimiva messu-konsertti-yhdistelmä syksylle. Heinäkuun kahden viikon loman jälkeen pääsee siis vielä ihan kunnon hommiin. 

Vaikka Ruovedellä onkin jonkinasteista talkoohenkeä, voisi se asia olla paremminkin. Olen saanut tämän vuoden nauttia ja oppia Selmun osaamisesta tässä asiassa, ja toivottavasti osaisin auttaa ruovetisiä ratkaisemaan siihen liittyviä ongelmia, jos tarvitsee. 

Muutenkin kuin harjoittelun osalta kesä tulee olemaan raskaahko. Viikonloput, joille en ole suunnitellut mitään, alkavat käydä vähiin. Silloin kun ei ole töiden puolesta menoa ja meininkiä, matkaan Ruoveden ja ainakin Seinäjoen, Tampereen tai Rauman väliä. Provinssissa olen pitämässä järjestystä yllä, Juhannusta aion viettää joko Tampereella ja Helsingissä tai Nummijärvellä. Tavalliset viikonloput aion nähdä Jannea ja Tampereen tyttöjä ja poikia. Kahden viikon lomalla käyn ainakin Seinäjoella, Hangossa ja Raumalla. Harjoittelun loputtua matkaan vielä Kotkaan Rockfutiksen SM-kisoihin. Pysyitkö mukana? Ei se mitään, en minäkään.

Kuitenkin, kesä on aina kesä, oli se kiireinen tai ei. Ehkä ensi kesä on leppeämpi, ehkä ei. Joka tapauksessa odotan sitä jännityksen, innostuksen ja odotuksen sekaisin tuntein. Ihana kesä. Törnävänsaaressa, Ruovedellä ja muuallakin!

part 5: käpylehmien Tshernobyl.

Oikein mukavia toukokuun ensimmäisiä päiviä kaikille! Mulla on tänään hyvä päivä!

Kyllä, luitte aivan oikein. Vaikka Ilmajoen hajuissa päiväni vietinkin, fiilis on kohdillaan eikä mikään suoranaisesti ketuta. Niin sanotut kiertopajat ovat nyt ohi ja pääsimme ennen vappua piikkipajojen pariin, eli loppukevät onkin meikäläisen kohdalla kuvista - tila- ja ympäristötaidetta, performansseja, voimauttavaa valokuvaa ynnä muuta.

No, tänään kuviksen opettaja oli sairaana, joten askartelimme käpylehmämme loppuun ja laiskottelimme lopunpäivää.

Anne ja Joni askartelevat Tshernobylin aitaa.

Osa lehmistä yrittää paeta Tshernobylistä.

Vaikken koekaan tämän päivän olleen (taas) millään tavalla hyödyllinen, odotan innolla voimauttavan valokuvan menetelmää. Siskollani on Miina Savolaisen kirja  nimeltä Maailman ihanin tyttö (http://www.voimauttavavalokuva.net/), ja olen jo pitkään ollut hyvin kiinnostunut aiheesta. Saa nähdä mitä keksitään.

Janne sanoi tänään että jos vielä ensi syksynä ahdistaa niin paljon kuin nyt (tänä iltapäivänä ahdisti to-del-la paljon), kannattaa varmaan miettiä onko tämä koulu ihan oikea minulle. Hätiköityä minusta - Ilmajoen jaksoa ja kahta muuta kurssia lukuunottamatta MIKÄÄN ei ole ahdistanut minua tässä koulussa, päin vastoin tunnen oloni kotoisaksi; tuntuu että olen löytänyt oman alani. Suurin osa tapaamistani sokuista on pääpiirteiltään niin samanlaisia kuin minä ja tulen heidän kanssaan niin hyvin juttuun, ettei tämä ole voinut osua ihan metsään. Joten PELKOA, että olisin vaihtamassa koulua!

Odotan innolla harjoittelua: se alkaa jo kolmen viikon päästä! Kolmen viikon! Työurakka on Ruoveden kesässä: Noitakäräjiä, taidenäyttelyä, konserttia, Noitien yötä... Välillä pyörii mielessä kysymys: milloin minusta tuli niin aikuinen että on aika ottaa vastuuta? Sitä tulen takuulla kotokunnassa saamaan, kun osaava ja innostava kulttuurisihteeri on lähtenyt eikä uutta tilalle ole palkattu. Osa hänen hommistaan kaatunee siis minunkin päälleni. Kesä Ruovedellä tulee ainakin olemaan kiireinen, mutta rauhoittava - maaseudun tyttö kaipaa välillä maaseudun rauhaa.

Runopolku vie Laivarannasta Runebergin lähteelle, muistaakseni "Pilven" läpi?

Ennen harjoittelua pitäisi kuitenkin vielä pitää Rästihommafestarit: allekirjoittaneelta puuttuu vielä musakasvatuksen referaatti (ne peedeeäffät... ne peedeeäffät) ja kulttuuripolitiikan essee. Enköhän repäise pari nelosta tai vitosta plakkariin kevään kunniaksi.